top of page

Itäinen Kreeta ja Spinalonga 25.9.-2.10.2022

Updated: Nov 30, 2022


Iraklionin kaupunkia linnakkeelta kuvattuna



Hyvää ei koskaan odota liian kauan, vaikka kaksi vuotta tuntuikin todella pitkältä ajalta!

Vihdoinkin pääsimme toteuttamaan itäisen Kreetan matkamme matkatoimisto MatkaPaletilta tilaamamme ohjelman mukaan.


Sunnuntai 25.9.

Finnairin varhainen aamulento lennätti 19- henkisen ryhmämme Hanian lentokentälle, missä tapasimme oppaamme Päivin. Yhdistyksen matkailijoita oli mukana 15 ja Päivi oli saanut täydennettyä ryhmäämme vielä neljällä henkilöllä.

Helteisen kuumassa säässä ahtauduimme pikkubussiin, joka kuljetti ryhmämme värikkäänä kukkivien tienvarsien läpi saaren pääkaupungin Iraklionin keskustassa sijaitsevaan yöpymispaikkaamme Hotelli Iraklioniin.

Hotelliin majoittumisen jälkeen, pienen kävelymatkan keskustan kautta suoritettuamme, saavuimme tervetuloaterian ääreen. Ravintola Parasties tarjosi parastaan ja kukaan ei varmasti jäänyt nälkäiseksi.


Maanantai 26.9.


Näköala miehen pään muotoiselle vuorelle Kazantzakisin haudalta Iraklionissa

Aloitimme viikon matkaamalla bussillamme ensin mm. runoilijana, näytelmäkirjailijana ja filosofina tunnetun Nikos Kazantzakisin haudalle. Hänen kuuluisin teoksensa on romaani ”Kerro minulle, Zorbas”. Muistomerkkiin on kaiverrettu: En toivo mitään. En pelkää mitään. Olen vapaa. Hautapaikka sijaitsi Iraklionin kaupunginmuurin eräässä linnakkeessa, josta oli upea näkymä merelle yli Kreetan suurimman, kovin sokkeloiselta näyttävän pääkaupungin. Jo näkymän vuoksi kannatti kivuta helteinen kävelymatka ylös hautapaikalle.

Täältä jatkoimme bussilla muutaman kilometrin päässä sijaitsevan muinaisen kuningas Minoksen aikaisen Knossoksen palatsialueen raunioille, n. 3500 vuotta sitten vaikuttaneen minolaisen kulttuurin keskukseen.

Knossoksen raunioita

Kiersimme alueella ihaillen osittain restauroituja rakennuksia ja upeita seinämaalauksia.

Raunioihin tutustumisen jälkeen matkasimme Iraklionin maailmankuuluun arkeologiseen museoon, jossa on arvokas minolaisen taiteen ja kulttuurin kokoelma. Pääsimme ihailemaan mm. Faistoksen kiekkoa ja härillä ratsastavia esittävää seinämaalausta ja monia muita upeita esineitä.












Museokierroksen jälkeen siirryimme ruokailemaan ravintola Minokseen.


Tiistai 27.9.

Iraklionin läänissä sijaitsevat Kreetan suurimmat viininviljelyalueet ja lukuisia viinitiloja.

Meidän tutustumiskohteenamme oli Arhanesin ja Pezan viininviljelyalueella sijaitseva Lyrarakisin viinitila, jossa viljellään myös paljon vanhoja, perinteisiä rypälelajikkeita, joita ei muualta löydy.

Teimme kierroksen viinitarhassa ja näimme erilaisten viinirypälelajikkeiden ”mallipensaita” ja kuulimme niiden kasvatuksesta.



Kierroksen jälkeen siirryimme meille ulos katettuun tilaan nauttimaan viininmaistiaisista ja samalla lounastaen runsaita maistiaistarjoiluja voimakkaan puuskaisen tuulen seurassa, muuten olisikin varmasti tullut kuuma. Hiusmuoti oli pöydän toisella puolella tukka taaksepäin ja toisella tukka eteenpäin!


Pientä purtavaa maistiaisviinin kaveriksi

Maistiaismaisema ei olisi voinut olla parempi



kuohuviini ZaZaZu





Raikas kuohuviini ZaZaZu taisi kaupan hyllyltä loppua, kun ryhmämme maistiaistarjoilujen jälkeen pääsi ostosten tekoon.













Viinitilalta matkamme jatkui yli saaren keskiosan vuoristoteitä kohti Kreetan eteläistä rannikkoa ja Mirtosin kylää.


Mirtos

Matkalla pidimme pienen tauon viehättävässä Vianosin vuoristokylässä


Vianosin kylä jäi taaksemme vuorten kainaloon

ja Mirtosin entisessä hippikylässä kävelimme kylän rauhallisia katuja ja istuskelimme rantabulevardin tuulessa.

Matka jatkui kohti Euroopan eteläisintä kaupunkia Ierapetraa.


Ierapetran venetsialaissataman muuria

Siellä siirryimme vanhan venetsialaissataman kautta lounastamaan rannan tuntumassa sijaitsevaan kalaravintola Levanteen, jossa meitä kävi tapaamassa kaupungissa asustava suomalaissyntyinen rouva.














Ruokailun jälkeen bussimatka jatkui kohti seuraavaa yöpymispaikkaamme Agios Nikolaosta, jonne saavuimme hiukan huonoon ajankohtaan, koska hotellimme edustalla oli menossa paikalliset ruokajuhlat ja tämän vuoksi bussimme ei päässytkään ajamaan hotellin eteen. Reippaasti kuitenkin jaksoimme päivän istumisen jälkeen kävellä hieman pidemmän matkan hotellille ja huoneet saatuamme suihku maistui ja pian olikin jo melko valmis yöunille.


Maisema Hotelli El Grecon parvekkeelta Agios Nikolaoksessa

Keskiviikko 28.9.

Keskiviikkopäivän retkikohteena oli Spinalongan saari, jonne matkasimme Nostos Cruisesin laivalla Agios Nikolaoksen satamasta. Laivamatkan aikana pidettiin uimatauko ja kyllä upean värisessä meressä aika moni laivan matkustajista piipahtikin pulahtamassa oman ryhmämme ihaillessa näitä rohkeita uimareita.

Spinalongan saarella on pitkä historia takanaan. Sitä ovat vuorollaan hallinneet roomalaiset, arabit, venetsialaiset ja turkkilaiset. Saarta kiertää komea venetsialaisaikainen linnoitusrakennelma vuodelta 1579.


Laivamme saapumassa Spinalongan saarelle

Parhaiten saari kuitenkin muistetaan leprasiirtolana toimimisajastaan vuosina 1903 - 1957.

Se oli Euroopan viimeinen saari, jossa leprasairaita pidettiin karanteenissa.

Moni lienee lukenut brittiläisen kirjailijan Victoria Hislopin tästä ajasta kertovan kirjan ”Saari”, josta on myös tehty, Suomen televisiossakin esitetty, TV-sarja.



Kirjalle on tänä syksynä ilmestynyt jatko-osa nimeltään ”Eräänä elokuun iltana”.










Saaren rakennuksia on hienosti restauroitu ja nämä korjaustyöt jatkuvat edelleen.

Saarelta siirryimme pienemmällä aluksella muutamien minuuttien matkan vastarannalla sijaitsevaan Plakan kylään, jossa ruokailimme Taverna Gorgonassa.


Spinalongan saaren restauroituja turkkilaisaikaisia rakennuksia

Saaren vesisäiliöt, joihin kerättiin sadevettä

Sairaiden portti saarelle

Plakan kylä vastarannalla

Ruokailun jälkeen bussi nouti meidät takaisin Agios Nikolaokseen, missä oli loppupäivä vapaa-aikaa kaupunkiin tutustumista varten.


Torstai 29.9.

Päivän retki suuntautui Kreetan itäisimpiin osiin.

Ajoimme ensin katsomaan saaren hienointa uimarantaa -Vain palmurantaa, jossa kasvaa Kreetan ainoat kotoperäiset taatelipalmut. Ne muodostavat siellä Euroopan suurimman luonnollisen palmumetsän. Ranta onkin hyvin suosittu kauneutensa vuoksi.


Vain palmuranta


Moni Toploun tuotevalikoimaa

Rannalta poistumisen jälkeen vierailimme läheisessä Moni Toploun luostarissa.

Vain palmuranta on tämän luostarin omistuksessa kuten laajat alueet lähistöllä muutenkin.

Luostarissa tuotetaan

nykyisin mm. viiniä, rakia ja oliiviöljyä.



Moni Toploun luostarin sisäpiha

Matka jatkui kohti Sitiaa ja tämän viehättävän rantakaupungin satama-alueella sijaitsi päivän ruokailupaikkamme Zorba´s Tavern.


Sitia

Illaksi palasimme takaisin Agios Nikolaokseen.


Perjantai 30.9.

Agios Nikolaos ja hotelli El Greco jäi tänään taakse.

Ennenkuin poistuimme kaupungista piipahdimme oliiviöljytehtaassa - Olive Oil Park by Physis of Crete.

Physis of Crete- oliiviölyn pakkaamo

Paikka oli miellyttävän pieni ja siisti ja sieltä löytyi varsin hyvä kauppa, josta halukkaat saattoivat ostaa muutakin kuin oliiviöljyä. Moni löysikin miellyttäviä tuliaisostoksia täältä.

Kritsan kylän katukirjasto





Matkamme jatkui ensin pittoreskiin Kritsan perinnekylään, joka toimi yhtenä kuvauspaikkana Nikos Kazantzakisin romaanin ”Kristuksen viimeinen kiusaus” kuvauksissa.

















Kylästä jatkoimme matkaa Dikti-vuorten mahtavia maisemia ihaillen kohti Lassithin ylätasankoa. Tämä tasanko sijaitsee 800 metrin korkeudessa vuorten keskellä.

Täällä erittäin hedelmällisessä maaperässä viljellään erilaisia hedelmiä ja vihanneksia. Näimme esim. saksanpähkinäpuita.


Serpentiiniteitä Dikti-vuoristossa

Tasangolla seisoi vielä perinteisiä tuulimyllyjä, joita oli aikoinaan satoja. Nykyisin suurin osa niistä on raunioituneita. Täällä sijaitsi Diktin luola, jossa kreikkalaisen mytologian mukaan väitetään Zeus-jumalan syntyneen. Osa ryhmästämme jaksoi helteistä säätä uhmaten kävellä ylämäkeen tänne upeasti valaistuun tippukiviluolaan, osa taas luovutti ja vietti aikaa ruokaillen varjoisemmissa paikoissa.


Tuulimyllyjä

Seuraavaksi suuntasimme viimeiseen yöpymispaikkaamme Rethimnonin kaupunkiin.

Siellä majoituimme hotelli Ideoniin ja illan päätteksi pienen kaupunkikävelyn jälkeen päädyimme ruokailupaikkaamme Samaria-tavernaan, joka on yksi kaupungin vanhimmista tavernoista rantakadulla. Jälleen paikalliset herkut maistuivat ja vatsat täyttyivät.



Rethimnonin iltatunnelmaa


Lauantai 1.10.

Päivä oli määritelty vapaapäiväksi ja jokainen vietti sitä haluamallaan tavalla. Osa vieraili Rethimnonin linnoituksessa ja osa tutustui vanhankaupungin runsaisiin ostoskatuihin, taidenäyttelyssäkin joku oli ehtinyt vierailla. Matkaamme rasittanut hellesää ei kovinkaan houkutellut pitempiä matkoja ulkoilemaan.


Rethimnon

Läksiäisillallisen nautimme sataman kalaravintolassa -Mouragio Maria - upeiden merenelävistä koostuvien antimien ääressä.


Rethimnonin satama-aluetta

Meren antimia

Sunnuntai 2.10.

Kotiinlähtöpäivänä nautimme varhaisen, runsaan monipuolisen aamiaisen ennenkuin lastasimme tavaramme bussiin ja matkasimme Hanian lentokentälle.


Takanamme oli elämyksellinen matka, jonka aikana saimme ihailla Kreetan miljoonia oliivipuita, runsasta kukkaloistoa, mahtavia vuoristoja ja sinistä merta, nauttia raikkaita kreikkalaisia salaatteja ja tutustua uusiinkiin perinteikkäisiin ruokalajeihin unohtamatta maistuvia kala-aterioita. Myös kreetalaiset viinit onnistuivat yllättämään positiivisesti. Matkan aikana lisääntyivät myös tiedot Kreetan värikkäästä historiasta, kiitos upean oppaamme Päivin.


Ihana Kreeta

Ja sen hehkuvia kukkasia




122 views0 comments

Recent Posts

See All

Kommentare


bottom of page